Malta
Malta on ihastuttava lomasaari Välimeressä. Siellä on mukavan lämmin ilmasto ympäri vuoden. Talvellakin on lämmintä ja kesällä puolestaan tuulet puhaltavat niin, ettei ole liian kuuma. Maltan saari on melko pieni, joten jopa viikossa saa aika hyvin tutustuttua saareen kokonaisuutena. Ensimmäiset asukkaat asettuivat Maltalle jo 5000 vuotta ennen Kristusta ja siitä lähtien näiden 7000 vuoden ajan ovat kaikki Maltalla asuneet eri kulttuurit jättäneet ominaispiirteensä sinne. Vaikutusta kulttuuriin on tullut niin briteiltä, normandialaisilta kuin arebeiltakin. Malta on ihana sekoitus kaikkea erilaista. Maltalla on lämmintä, merta, ostosmahdollisuuksia, katukahviloita ja vilkasta yöelämää.
Maltan saaristo koostuu seitsemästä eri saaresta. Näistä kolme saarta Malta, Gozo ja Comino ovat asuttuja saaria. Suosituimmat lomakohteet Maltalla ovat Bugibban ja St.Julian´s/Slieman kaupungit.
Bugibba
Maltan suurin lomakaupunki on Bugibba. Se on sekä maltalaisten että kansainvälisten matkaajien suosiossa. Siellä on monta kilometriä pitkä rantakatu, jota reunustavat kahvilat ja ravintolat. Näköala merelle on todella kaunis. Iltaelämä on vilkasta ja tunnelma viihtyisä.
St. Julians ja Sliema
St. Julians ja Sliema ovat yhteen kasvaneet kaupungit ja ne sijaitsevat noin kymmenen kilometrin päässä Bugibbasta. Ne ovat ihania lomakohteita ja niistä löytyy paljon tekemistä. Erityisesti St. Juliansin iltaelämä on todella vilkasta ja Sliemassa puolestaan on loistavat ostosmahdollisuudet.
Valletta
Valletta on Maltan viehättävä pääkaupunki. Siellä on upeita palatseja ja monia kulttuurinähtävyyksiä. Pyhän Johanneksen katedraali on upea barokkityylinen rakennus, joka on sisältä koristeltu lehtikullalla ja maalauksilla. Katedraalimuseo ja Neitsyt Marian kirkko ovat käymisen arvoisia paikkoja Valletassa. Manoel-teatteri ja Baracca-puutarhat ovat ihania retkikohteita. Pääkadulla Republic Streetillä on valloittava tunnelma terassiravintoloineen ja katukahviloineen. On mukava istahtaa alas johonkin viihtyisään paikkaan katselemaan ihmisvilinää ja nauttimaan kuppi kahvia. Valletan kaupunki on UNESCOn maailmanperintölistalla.
Ostokset Maltalla
Malta on hyvä paikka tehdä ostoksia. Sliemassa ja Valletassa on parhaat ostosmahdollisuudet. Toki kaikissa kohteissa on paljon pieniä kauppoja, joissa myydään kaikenlaisia tuotteita. Maltalta kannattaa ostaa kotiin viemisiksi oliiviöljyä, viinejä ja juustoja. Ne ovat hyviä ja edullisia. Kulta on myös erittäin edullista Suomen hintoihin verrattuna. Sunnuntaisin Valletassa ja pienessä kalastajakylässä Marsaxlokkissa on markkinat. Markkinoilta voi tehdä erittäin edullisia ostoksia, varsinkin jos osaa tinkiä.
Harrastukset Maltalla
Mereen liittyvät harrastukset ovat suosituimpia Maltalla. Siellä järjestetään kaikenlaisia meriretkiä aina viiden minuutin retkestä koko päivän retkeen saakka. On veneretkiä, purjehdusretkiä ja päiväristeilyjä. Snorklaus ja sukellus ovat myös suosittuja harrastuksia Maltalla. Vesi on ihanan kirkasta ja vedenalainen maailma upeaa. Maltalla voi myös harrastaa kalliokiipeilyä, golfia, tennistä ja ratsastusta.
Matkat Maltalle
Katso tästä valmismatkat Maltalle: