Matkusta mukavasti lasten kanssa

Lasten kanssa on mukava matkustaa. Se joka väittää toisin, niin valehtelee tai ei tiedä asiasta mitään. Mikään ei voi olla palkitsevampaa kuin se, että näkee oman kullanmurunsa innosta loistavat silmät ja hymyilevät kasvot, kun hän nauttii matkasta. Tämä edellyttää tietysti sitä, että matka on tehty lapsen toiveet silmällä pitäen. Jotkut aikuiset sanovat, että alle kouluikäisen kanssa on aivan turha matkustaa, koska eihän hän muista sitä enää isompana. Tämä on todistetusti väärä luulo. Jo kaksivuotias lapsi muistaa vanhempana tunnelmia matkaltaan. Varsinkin hajut, äänet ja fiilikset jäävät hänelle muistiin ikuisiksi ajoiksi, erityisesti jos muistoja verestetään aika ajoin valokuva-albumin avustuksella. Ja mikä parasta, lomalla myös aikuiset rentoutuvat ja perheen äidin ei tarvitse jatkuvasti huolehtia kotitöistä ja ruoanlaitosta ja aikaa jää enemmän koko perheen yhteisiin hetkiin. Tästä nauttivat lapsetkin.

Matka lasten kanssa sujuu mukavasti silloin, kun tiedät mitä on odotettavissa. Jos itsekin olet ensikertalainen matkailemassa, niin lasten kanssa matkustaminen on varmasti haasteellisempaa. Kaiken a jo o on matkan huolellinen suunnittelu ja väljät aikataulut. Kannattaa aina varata hieman extra-aikaa yllättäviä vessakäyntejä tai välipalan haukkaamista varten. Kerro myös lapselle tarkkaan, että mitä on odotettavissa, niin tilanteet sujuvat rauhallisemmin. Yhteiset pelisäännöt tulee myös sopia valmiiksi. (more…)

Kaupunkilomalle lasten kanssa

Haluaisitko lähteä vaihteeksi kaupunkilomalle, mutta et uskalla koska pelkäät että lapset eivät viihdy mukana? Tuntuuko ajatus lasten kanssa kaupungissa stressaavalta ja jopa ihan mahdottomalta? Nämä ovat yleisimpiä ajatuksia suomalaisten lapsiperheiden keskuudessa. Jos kuitenkin asiaa ajattelee hieman tarkemmin, niin lapset saattavat hyvinkin viihtyä jossakin uudessa upeassa Euroopan kaupungissa. Varsinkin kouluikäiset lapset nauttivat kaupunkien tarjonnasta ja heille on varmasti hyötyä myöhemmässä elämässään siitä, että ovat nähneet omin silmin joitain suuria nähtävyyksiä. Ihan pienten lasten kanssa liikkuminen suurkaupungissa on hankalampaa, mutta toisaalta jos lapsi istuu rattaissa mukana ja hänellä on siinä mukavaa tekemistä, niin miksei sekin onnistuisi.

Kun valitsee kaupunkikohdetta perhematkakohteeksi, niin kannattaa huomioida erityisesti lasten mielenkiinnon kohteet ja tarpeet. Jos kohteessa on kylpylä, tivoli, eläintarha ja kauniita nähtävyyksiä, niin lapsillakin riittää mielenkiintoa. Ostosmahdollisuudet ovat myös tärkeitä vähän isommille lapsille. Lisäksi tärkeää on suunnitella mahdollisimmat väljät aikataulut loman ajaksi, jotta koko perhe ehtii välillä hengähtää. Leivoskahvit mukavassa katukahvilassa tai jäätelötötteröt puistossa saattavat olla kaupunkiloman kohokohtia koko perheelle. Lasten kanssa kannattaa keskustella ennen lomaa pelisäännöt valmiiksi, jotta lapset osaavat käyttäytyä oikein tilanteessa kuin tilanteessa.

Lasten kanssa matkustaessa kannattaa matkustaa sesongin ulkopuolella, jolloin varmistaa sen, ettei kohteessa ole liian suurta ja ahdistavaa tungosta. Lennoiksi kannatta valita suorat lennot, vaikka ne olisivatkin vähän kalliimmat. Lapset nimittäin eivät jaksa ylimääräistä lentokentillä odottelua ja useita peräkkäisiä lentoja. Hotellin sijainti kannattaa miettiä huolellisesti ja kannattaa myös valita tarpeeksi tasokas hotelli. Jos hotelli on esimerkiksi kylpylähotelli ja lapset pääsevät uimaan aina päivän päätteeksi, niin se varmasti innostaa myös lapsia sille reissulle. (more…)

Matkatavaroiden painorajat lennoilla

Matkatavaroiden painorajat vaihtelevat riippuen lentoyhtiöstä. Yleensä normaalit lentoyhtiöt noudattavat sääntöä, että matkatavaroiden painoraja tilauslennolla on 20 kg per matkustaja. Lisäksi saa olla käsimatkatavaraa 5 kg. Nämä rajoitukset pätevät ainakin Suomesta lähtevillä lentoyhtiöillä Finnair, Tui Fly, Thomas Cook Airlines ja Air Finland. Jos on kyseessä reittilento, niin turistiluokassa matkatavaran painoraja on 20 kg ja lisäksi käsimatkatavara saa painaa 8 kg. Business-luokassa matkatavararaja on 30 kg ja käsimatkatavara 8 kg. (more…)

Automatkalle Eurooppaan

Automatkailu on suosittu lomanviettotapa ja koko Eurooppa on näppärästi saavutettavissa autoillen. Samalla matkalla voi nähdä monta eri paikkaa kerralla ja elämyksiä jää varmasti varastoon. Automatkalla voi itse päättää, että minne menee ja milloin menee, eikä ole riippumaton kenestäkään. Se on ehkä juuri se syy, joka houkuttelee lähtemään automatkalle. Ennen automatkalle lähtöä kannattaa miettiä reitti jo etukäteen valmiiksi ja suunnitella hieman ajoaikatauluja. Sesonkiaikoina hotellit kannattaa myös varata internetistä jo valmiiksi, mutta hiljaisimpina aikoina voi mennä vain paikan päälle ja luottaa, että tilaa on. Tanska, Saksa, Itävalta, Tsekinmaa ja Sveitsi ovat kätevällä etäisyydellä Suomesta ja niihin johtavat hyvät autotiet. Toisaalta automatka Baltiaan houkuttelee myös ainutlaatuisuudellaan ja edullisella hintatasollaan. Jos jaksaa ajella hieman kauemmaksi, niin mikä onkaan ihanampaa kuin Italia, Espanja tai Portugali autoillen. (more…)

Golfmatkat

Golfmatkat ovat tulleet erittäin suosituiksi viime vuosina, sillä golfin harrastajamäärät ovat kasvaneet huimasti. Nykyään myös aktiivilomien suosio on kasvanut ja rentouttavaan lomailuun ei riitäkään pelkkä löhöily, vaan halutaan samalla harrastaa jotain liikunnallista. Golfmatkalle voi lähteä ympäri vuoden, mutta suosituimpia matka-ajankohtia ovat lokakuu, jolloin golfkentät Suomessa suljetaan ja kevät, jolloin odotellaan Suomen golfkauden alkamista ja halutaan ottaa varaslähtö tulevan kesän golfkauteen. Keskitalvella matkustetaan myös usein golfmatkalle jonnekin lämpimään lomakohteeseen Euroopan ulkopuolelle. Golfelämyksiä tarjoavat Euroopan tutut golfkohteet, mutta myös eksoottiset kaukolomakohteet. Golfmatkalle voi lähteä niin yksin, kaksin kuin suuremmassakin porukassa. (more…)

Matkavakuutus

Matkavakuutus kannattaa ottaa jokaiselle matkalle, joka suuntautuu varsinkin ulkomaille. Jos matkavakuuksen jättää kerran ottamatta, niin se on aivan varmaa, että juuri silloin sitä olisi tarvinnut. Matkalla voi tapahtua jotakin yllättävää ja silloin matkavakuutus on tarpeen. Matkavakuutuksen voi ottaa omasta vakuutusyhtiöstään tai sitten viimeistään lentokentältä automaatista. Matkavakuutus sisältää kaksi eri osaa: matkustajavakuutuksen ja matkatavaravakuutuksen. Vakuutuksia on tarjolla kattavuudeltaan hyvin erilaisia ja erihintaisia. Kannattaa miettiä, että millaisen vakuutuksen itse tarvitsee. Se voi olla suppeampi tai kattavampi ja vakuutusehtoihin kannattaa myös tutustua huolellisesti. Joissain vakuutuksissa ei ole omavastuuta laisinkaan ja joissain omavastuu saattaa olla useita satoja euroja. (more…)

Sukellusmatkat

Sukeltaminen on vienyt monen suomalaisen sydämen. Joku viisas on joskus sanonut, että sukeltaessaan voi tuntea olevansa enkeli ja se on varmasti totta. On uskomatonta kuvitella, millainen oma maailma meren pinnan alla odottaa. Kun sen kerran kokee, niin sukeltamaan tahtoo aina uudestaan ja uudestaan. Usein ensimmäinen askel sukeltamiseen on snorklailun kokeileminen. Se antaa hyvän ensivaikutelman siitä, että mitä kaikkea meri pitääkään sisällään. Maailmalla on todella monia upeita sukelluslomakohteita, joissa kristallinkirkas vesi ja upea vedenalainen maailma odottavat. Koska sukeltamisesta on tullut niin suosittu harrastus monelle suomalaiselle, on Suomestakin alettu järjestämään sukellusmatkoja maailman eri puolille. (more…)

Pitkät lomat

Pitkä loma jossakin kauniissa aurinkoisessa lomakohteessa keskellä pimeää ja kylmää Suomen talvea rentouttaa kummasti. Pitkät lomat ovat suosittu lomanviettotapa erityisesti eläkeläisten keskuudessa. Nyt tätä mahdollisuutta talvehtia lämpimässä ovat alkaneet hyödyntää kuitenkin myös muut kohderyhmät. Esimerkiksi etätyötä tekevät vanhemmat lähtevät mielellään perheineen etelän lämpöön esimerkiksi 4 viikoksi tai 6 viikoksi keskellä pimeintä talvea. Pakolliset työt tulee hoidettua siinä lomailun ohessa tietokoneen avulla, kun vain internet-yhteydet ovat kunnossa. Nuoret matkustavat myös mielellään ulkomaille hieman pidemmäksi ajaksi, kun vain opiskelut antavat myöden. Suosittua nuorten keskuudessa on tehdä myös hieman työtä lomailun lisäksi lomakohteessaan. Varsinkin sesonkiaikoina lomakohteiden baareista löytyy helposti suomalaisille nuorille töitä. (more…)

Fitness- ja spamatkat

Erilaisten hyvän olon matkojen sekä kuntoilumatkojen suosio on lisääntynyt huimasti viime vuosina. Matkailijat haluavat parantaa sisäistä sekä ulkoista hyvinvointiaan ja enää lomailuun ei riitäkään se perinteinen uima-altaalla makoilu. Tällaisella fitness- tai spalomalla voi keskittyä vain itseensä ja oman kehonsa hyvinvointiin. Hotellit on valittu huolellisesti tällaisten matkailijoiden tarpeita silmällä pitäen. Niissä on tarjolla hyviä liikuntamahdollisuuksia, rauhallinen kylpyläympäristö ja tarjolla on kaikenlaisia hoitoja erilaisista hieronnoista alkaen. Lisäksi osat hotelleista saattavat olla erikoistuneita johinkin tiettyyn kuntoilumuotoon tai tiettyihin hyvinvointihoitoihin. Esimerkiksi joogaan, pilatekseen tai vaikka kiinalaiseen lääketieteeseen. (more…)

Häämatkat

Häämatka on monelle vastavihitylle pariskunnalle unelmien täyttymys. Silloin halutaan matkustaa jonnekin unohtumattomaan ja ikimuistettavaan paikkaan, jossa kuherruskuukausi on mukava aloittaa. Joillekin pariskunnille on tärkeätä saada matkustaa jonnekin erittäin kauas ja paratiisimaiseen paikkaan, kauniiden hiekkarantojen ja auringon äärelle. Toiset taas arvostavat jotain erilaista, esimerkiksi kulttuurimatkaa Euroopassa tai vaikkapa safaria Afrikassa. Jokaisella on omat mieltymyksensä. Kaikille on kuitenkin yhdistävä tekijä se, että matkalla halutaan asua romanttisessa ympäristössä, jossa palvelut toimivat hyvin ja pariskunnalla on aikaa nauttia toistensa seurasta. (more…)