Kaupunkilomalle lasten kanssa

Haluaisitko lähteä vaihteeksi kaupunkilomalle, mutta et uskalla koska pelkäät että lapset eivät viihdy mukana? Tuntuuko ajatus lasten kanssa kaupungissa stressaavalta ja jopa ihan mahdottomalta? Nämä ovat yleisimpiä ajatuksia suomalaisten lapsiperheiden keskuudessa. Jos kuitenkin asiaa ajattelee hieman tarkemmin, niin lapset saattavat hyvinkin viihtyä jossakin uudessa upeassa Euroopan kaupungissa. Varsinkin kouluikäiset lapset nauttivat kaupunkien tarjonnasta ja heille on varmasti hyötyä myöhemmässä elämässään siitä, että ovat nähneet omin silmin joitain suuria nähtävyyksiä. Ihan pienten lasten kanssa liikkuminen suurkaupungissa on hankalampaa, mutta toisaalta jos lapsi istuu rattaissa mukana ja hänellä on siinä mukavaa tekemistä, niin miksei sekin onnistuisi.

Kun valitsee kaupunkikohdetta perhematkakohteeksi, niin kannattaa huomioida erityisesti lasten mielenkiinnon kohteet ja tarpeet. Jos kohteessa on kylpylä, tivoli, eläintarha ja kauniita nähtävyyksiä, niin lapsillakin riittää mielenkiintoa. Ostosmahdollisuudet ovat myös tärkeitä vähän isommille lapsille. Lisäksi tärkeää on suunnitella mahdollisimmat väljät aikataulut loman ajaksi, jotta koko perhe ehtii välillä hengähtää. Leivoskahvit mukavassa katukahvilassa tai jäätelötötteröt puistossa saattavat olla kaupunkiloman kohokohtia koko perheelle. Lasten kanssa kannattaa keskustella ennen lomaa pelisäännöt valmiiksi, jotta lapset osaavat käyttäytyä oikein tilanteessa kuin tilanteessa.

Lasten kanssa matkustaessa kannattaa matkustaa sesongin ulkopuolella, jolloin varmistaa sen, ettei kohteessa ole liian suurta ja ahdistavaa tungosta. Lennoiksi kannatta valita suorat lennot, vaikka ne olisivatkin vähän kalliimmat. Lapset nimittäin eivät jaksa ylimääräistä lentokentillä odottelua ja useita peräkkäisiä lentoja. Hotellin sijainti kannattaa miettiä huolellisesti ja kannattaa myös valita tarpeeksi tasokas hotelli. Jos hotelli on esimerkiksi kylpylähotelli ja lapset pääsevät uimaan aina päivän päätteeksi, niin se varmasti innostaa myös lapsia sille reissulle. (more…)

Lontoo – Lontoon matkat, lennot ja nähtävyydet

Lontoo on tunnettu kaupunki, joka on jokaiselle tuttu ainakin kuvista ja uutisista. Se on Iso-Britannian pääkaupunki ja siellä asuu laskutavan mukaan 7,5 miljoonaa – 14 miljoonaa ihmistä. Lontoo on yksi maailman tärkeimmistä kaupungeista, niin historiallisesti, taloudellisesti kuin poliittisestikin. Lontoosta on viime aikoina tullut yhä suositumpi kaupunkilomakohde, sillä punnan kurssi on niin alhainen, että hintataso siellä on meille varsin kohtuullinen. Lentoliikenteessä on myös kovaa kilpailua Helsingin ja Lontoon välille, minkä takia sinne saa lentoja hyvinkin edullisesti. Lontoo on loistava valinta matkakohteeksi, sillä sillä on niin paljon tarjottavaa. Ja aivan kaikenlaisille ihmisille! (more…)